Tässä postauksessa esitellään Kipinän talli. Ensin talli oli leikkimökissä, mutta kun hevosia tuli lisää, talli siirtyi isompaan liiterirakennukseen. Uuteen talliin rakennettiin sitten vanhojen siirrettävien karsinoiden lisäksi viisi kiinteää karsinaa ja yksi pihatto/siirtotalli. Tallissa on siis yhteensä 11 karsinaa/pilttuuta ja yksi pihatto. Tällä hetkellä kaikki karsina- ja pihattopaikat ovat lähes täynnä.
Oikealla puolella tallissa on siirrettävä karsina-rivistö, jossa asustaa tallin yksityiset hevoset ja suurin osa myös nuorista hevosista. Kaikki yksityiset hevoset käyvät myös joskus tunneilla, mutta harvemmin kuin tuntihevoset. Jokaisen karsinan edessä on hevosen nimikyltti, josta löytyy virallisen- ja lempinimen lisäksi myös muita tietoja esim. ikä, väri, jne. Sitten on myös naula, johon voi laittaa roikkumaan riimun tai varustuksen ajaksi suitset. Suitset säilytetään kuitenkin pääosin niille varatuissa naulakoissa. Yksäreiden karsinoiden alla on suurin osa hevosten hoitopakeista/ämpäreistä. Hoitopakeissa on hevosten omat harjat ja muita lisävarusteita, kuten korvahuppuja, kärpäsotsapantoja ja muuta sellaista.
Vasemmalla puolella asustelevat tuntihevoset ja Havu-varsa, joka ei ole vielä mukana tunneilla. Tuntihevosista Papu, Iitu, Backe, Natu ja Rasse asuvat karsinoissa, Zorro, Ransu, Solle ja Pate pihatossa. Havu asustelee emänsä Papun kanssa samassa karsinassa. Lähes kaikilta tuntihevosilta löytyy karsinan tai pihaton edustalta luonnekuvaukset. Kaikilla yksäreillä ei ole luonnekuvauksia. Karsinoiden päältä ylhäältä löytyy naulakoita, joihin voi ripustaa esim. riimuja ja suitsia. Myös kaikilla tuntihevosilla, paitsi pihattohepoilla ja Havulla, on omat nimikyltit. Nimikyltit ovat vaivalla tehtyjä, maalattuja ja hevosten tiedot on jäljennetty niihin tarkoin. Pyrimme pitämään samat hevoset meillä mahdollisimman kauan, joten nimikylttejä ei tarvtse usein vaihtaa.
Tallin takaosasta löytyy ilmoitustaulu, suitsinaulakot, työpöytä, heinälaatikko ja muut hevosten ruokatarvikkeet, lipasto, loimilaatikko, riimunarunaulakko ja hoitopaikka. Ilmoitustaululta löytyy mm. kalenteri, johon voi merkitä tärkeitä tapahtumia. Ilmoitustaululla on yleensä myös kaikkea muuta pientä tietoa tallista. Suitsinaulakoissa on nimensä mukaisesti suitsia, mutta myös muita ratsastuksen aikana käytettäviä varusteita esim. rintaremmejä ja martingaaleja. Työpöytä on pieni, mutta sen ääressä on kiva tehdä hommia. Tallin heinät löytyvät heinälaatikosta, jonka vierestä löytyvät puuroihin käytettävät ainekset, sekä ruokakupit. Emme käytä keppihevosillamme oikeita ruoka-aineita, vaan pääasiassa luonnon materiaaleja. Esimerkiksi pellavan sijaa ajaa multa. Heinien ja ruokatarvikkeiden vieressä on lipasto, josta löytyy kaikkea pikkutavaraa ja paperitavaraa. Esimerkiksi hevosten rekisteritiedot kansiossa ja pesuvälineet, sekä muita pikkutavaroita. Lipaston vieressä on hevosten ensiapulaukku, sekä naulakko, jossa ovat kaikki tallin riimunarut. Seinässä on rengas, johon hevosen voi hoidon ajaksi laittaa kiinni, sekä tallista löytyy myös teline johon hevosen voi laittaa. Oviaukon päällä ylhäällä on ruusukkeita ja pokaaleita. Myös yksäreiden päiden päällä on ruusukkeita.
Tässä olisi nyt aikalailla koko talli esitelty, toivottavasti tämä kertoi teille vähän tarkemmin meidän tallistamme. Aika pitkä postaus oli, mutta toivottavasti tykkäsitte💗 Loppuun laitan vielä pari kuvaa tallista.
Aurinkoista kesää kaikille! 💗
- Maini





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kommentistasi.